Janakkalan kunta Terveys- ja sosiaalipalvelut Lapset ja nuoret Asuminen ja ympäristöTyö ja yrittäminen Vapaa-aika ja matkailu


Kysy, vinkkaa, kehu tai moiti, niin sinulle vastataan

Julkaistu 18.06.2012 as

Haemme perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteistä englannin ja venäjän kielen lehtoria

Janakkalan kunnan palvelukseen haetaan perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteistä englannin ja venäjän kielen lehtoria. Virka täytetään määräaikaisesti ajalla 1.8.2012 - 31.7.2013 Turengin yhteiskoulussa ja lukiossa.

Haemme joukkoomme modernia opetusteknologiaa käyttävää, kansainvälisestä toiminnasta innostunutta opettajaa, jolta edellytämme myös monipuolisia taitoja ottaa huomioon erilaisen oppijan kyvyt ja tarpeet. Kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisesti, mutta myös vailla muodollista kelpoisuutta olevat hakijat huomioidaan. Palkkaus OVTES:n mukaan.

Virkaan valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain nro 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Aiemmat hakemukset otetaan huomioon.

Hakeminen tapahtuu kuntarekry.fi -sivuston kautta 3.7.2012 klo 12.00 mennessä.

Uutiset

Tarkenna aihetta:

1 2 3 4 5 >
Julkaistu Aihe Kuvaus
23.05.2013
Kulttuuripalvelut, Liikuntapalvelut, Yhdistykset
Elämänlaatulautakunta päätti avustuksista
23.05.2013
Janakkalan kunta
Viralan eritasoliittymän alue Janakkala, tiesuunnitelma
23.05.2013
Kirjasto
Tervakosken kirjaston aukioloajat heinäkuussa
22.05.2013
Janakkalan kunta
Ohjausryhmän paketti Janakkalan talouden tasapainottamiseksi valmistui
21.05.2013
Janakkalan kunta
Kunnanhallitus: Kaavoitusohjelman 2013-2013 painopisteet Turengissa
21.05.2013
Elinympäristö
Matonpesupaikat avattu Turengissa sekä Tervakoskella
20.05.2013
Kulttuuripalvelut
Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen Tervakoskella 25.5.
20.05.2013
Kulttuuripalvelut
Janakkalan Barokille apuraha
17.05.2013
Avoimet työpaikat
Kesäduunista töitä 24 nuorelle
16.05.2013
Elinympäristö
Ympäristölautakunta: Kalpalinnan endurotoiminta vaatii ympäristöluvan
1 2 3 4 5 >