Palaute
Kysy, vinkkaa, kehu tai moiti, niin sinulle vastataan
Julkaistu 24.02.2012 hl
Työllisyysseteli on Janakkalan kunnan työnantajalle maksama tuki tilanteessa, jossa työnantaja palkkaa työttömän, alle 25 -vuotiaan nuoren, maahanmuuttajan tai vaikeasti työllistettävän henkilön 4 kk:n pituiseen yhdenjaksoiseen työsuhteeseen. Työllisyyssetelin tavoitteena on vahvistaa työnhakijan työelämään siirtymistä ja ehkäistä yhteiskunnallisesti merkittävää työttömyyttä. Työllisyysseteli on käytössä läpi vuoden, niin kauan kuin määrärahaa riittää. Se ei kohdistu vain kesäaikaan.
Tukea maksetaan Hämeenlinnan ja Riihimäen seudun yrityksille. Tuen suuruus on 400 €/kk ja tuki (yhteensä neljältä kuukaudelta 1 600 €) myönnetään hakujärjestyksessä, eikä niitä voi varata.
| Julkaistu | Aihe | Kuvaus |
20.05.2013
| Kulttuuripalvelut
| Ninni Poijärvi ja Mika Kuokkanen Tervakoskella 25.5. |
20.05.2013
| Kulttuuripalvelut
| Janakkalan Barokille apuraha |
17.05.2013
| Avoimet työpaikat
| Kesäduunista töitä 24 nuorelle |
16.05.2013
| Elinympäristö
| Ympäristölautakunta: Kalpalinnan endurotoiminta vaatii ympäristöluvan |
16.05.2013
| Janakkalan kunta
| Kunnan valtuuston kokous 28.5.2013 Seuraava kunnan valtuuston kokous pidetään 28.5.2013 |
16.05.2013
| Nähtävyydet ja museot
| Turengin Pajalla messut 24.5. |
15.05.2013
| Asuminen
| Esteettömyyskysely |
15.05.2013
| Elinympäristö
| Paturin maankaatopaikka auki launtaina |
14.05.2013
| Alakoulut
| Löyttymäen koulussa vietetään kevätjuhlaa 24.5. |
10.05.2013
| Liikuntapalvelut
| Kesän uimakoulut Tervakosken uimahallissa 3. - 14.6. |